Päiväkirja

Arrowhillissäkö murhaaja?

“Minä luulen että hän on murhaaja.”
“Älä viitsi.”
Aryan vastaus pikkusiskonsa pohdintoihin oli hiukan poissaoleva, mutta tyynenviileä. Ashley vilkaisi sisartaan virne kasvoillaan välittämättä tämän äänensävystä. Arya ei koskaan uskonut mitään ilman todisteita, mutta se oli juuri se asia, joka teki hänestä niin tylsän. Ashley nosti jalkansa pöydälle, vaikkei se oikeastaan ollut sallittua, ja kieputteli käsiinsä eksynyttä kynää sormiensa päissä.
“Mieti nyt! Se ikuinen hymy hänen kasvoillaan, aivan kuin hän tietäisi jotain, mitä me muut emme. Ylitsevuotava avuliaisuus ja täydelliset käytöstavat. Niiden takana on varmasti jotakin mätää”, Ashley yritti kääntää siskonsa pään.
“Joo, onhan hän vähän epäilyttävä, mutta ei se tarkoita että hän on pakoon päässyt murhaaja”, Arya pyöräytti silmiään hyvin hänelle ominaisella tavalla, ja sekoitteli kaakaotaan nojaten kehonsa tiskialtaan reunaan.
Ashley tarkasteli hetken siskoaan. Heissä oli ulkonäöllisesti paljon samaa, mutta Arya oli aina se nätimpi, taitavampi ja coolimpi – siis muiden mielestä. Ashleyn mielestä Arya oli tylsä, pomotteleva ja itsekeskeinen. Olihan hän kai poikien silmissä ihan hyvännäköinen, mutta ei hän silti käsittänyt, mitä esimerkiksi Marcus Cedarhill hänessä näki. Aryahan oli kuin jääpuikko, huumorintajuton ja kalsea.
“Mieti nyt, ihan aito murhaaja! Meidän tallissa”, Ashley huokaisi ihastuneena, mutta lähinnä vain ärsyttääkseen sisartaan.
Arya katsahti pikkusiskoaan kulmiensa alta, pudisti hienostuneesti päätään ja oli juuri aikeissa sanoa jotain, kun taukohuoneen ovi avautui ja heidän keskustelun kohteensa astui sisään.

Zéphyrine Wright oli pidempi kuin kumpikaan heistä, ja hänen oranssinruskeat hiuksensa kiilsivät puhtaina hänen olkapäillään. Nainen oli saapunut Arrowhilliin pari viikkoa sitten kilparatsunsa Charmeusen kanssa, ja Ashleystä Zéphyrinessä oli ollut alusta alken jotakin pielessä. Mitä rikas kilparatsastaja teki Arrowhillissä? Olihan täällä ihan kivat puitteet, ja syrjäisestä sijainnista huolimatta talli oli sangen tasokas ja elegantti paikka, mutta ei Arrowhill yleensä houkutellut kansainvälisiä kilparatsastajia kuin kärpäsiä. Ashley oli suoraan kysynyt Zéphyrineltä, miksi tämä oli valinnut Arrowhillin. Hän oli vastannut kaivanneensa maisemanvaihdosta ja maalaisseudun rauhaa. Ashley ei ollut kysynyt enempää, mutta hän aikoi todellakin kaivaa esiin, miksi nainen oli todellisuudessa saapunut Arrowhilliin.
“Hei, mistäs te puhutte?” Zéphyrine kysyi hymyillen.
Se pirun hymy oli aina tämän kasvoilla – vieno, ystävällinen hymy, joka kätki taakseen jotakin salaperäistä. Ehkä murhan?
“Pohdimme vain, kuinkahan moni murhaaja pääsee tekoaan pakoon”, Ashley sanoi ennen kuin Arya kerkesi vastata.
“Ai niin ettei jää kiinni?” Zéphyrine tarkensi ja vilkaisi Ashleyta kiinnostuneena.
Ashley nyökkäsi ja yritti tulkita naisen ilmettä, mutta tämä näytti lähinnä huvittuneelta ja meni kahvinkeittimen luo. Arya katsahti Ashleyta kuin sanoakseen, että pidä naamavärkkisi kurissa, mutta Ashley jatkoi:
“Selvittämättömiä murhia on varmasti paljon, olisi ihanaa tutkia sellaisia.”
“Niin, kai niissä jokin viehätyksensä on”, Zéphyrine sanoi asiallisesti ja kaatoi kahvia kuppiinsa.
Ashley oli huomannut, että tämä joi kahvinsa mustana. Sekin oli epäilyttävää.
“Minusta voisi tulla salapoliisi”, Ashley pohti ääneen.
Arya näytti hetken siltä, kuin olisi tukehtunut kaakaoonsa, mutta sitten hän hallitsi ilmeensä.
“Luulin että aioit tehdä ratsastuksesta uran”, hän totesi.
“Aina voi miettiä uraa uusiksi”, Ashley sanoi filosofisesti, ja huomasi Zéphyrinen nyökyttelevän hyväksyvästi.
Piru vie, miksi hänen piti käyttäytyä niin nätisti jokaisessa tilanteessa. Ashley heitti kynän sormistaan, nousi istumaan kunnolla ja teki lähtöä. Jälleen yksi hedelmätön keskustelu Zéphyrinen kanssa. Hän jätti kaksi niin kohteliasta ja siivoa yksilöä keskustelemaan keskenään, ja poistui taukohuoneesta.